tiistai 1. marraskuuta 2016

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri


Sävel oli iloinen, mutta sanat olivat surulliset, ja usein hänen äänensä värisi ja murtui korkean sävelen kohdalla. – Adieu. Ei niinkään ”hyvästit” vaan nimenomaan à dieu, Jumalan haltuun, mikä oikeastaan kuulosti järkevältä. Rakastava mies oli yksinäinen, tyttö oli hylätty, lapset eivät koskaan palanneet. Adieu.

...kirjoitan nimeni tulenpunaisella, Antoinette Mason, syntyjään Cosway. Mount Calvaryn luostari, Spanish Town, Jamaika, 1839.

Jean Rhysin Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea, WSOY 1968, suomennos Eva Siikarla) kantaa Rhysille tunnettuja teemoja, joissa korostuvat naisen riippuvuus miehestä, naisen takertuvuus ja tuskaisuus, mutta myös juurettomuus ja sen mukanaan tuoma levottomuus. Se mikä erottaa tämän Rhysin teoksen häneltä aikaisemmin lukemistani Huomenta, keskiyö ja Kvartetti, on sen päähenkilön sidos jo olemassa olevaan kirjalliseen henkilöön: Antoinette Mason on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin Bertha Mason, Rochesterin hullu vaimo ullakolla. Miksi Jean Rhys valitsi aiheekseen taustoittaa Bertha Masonin elämää, antaa ymmärtää, että Antoinettesta olisi voinut tulla jotain ihan muuta jos vain...tai, että ei hän oikeasti ollut mielipuoli: hänet tuotiin Englantiin vain rahojen takia, jotka Mason sai hänestä sulkeakseen hänet sitten loppuelämäksi hulluuden yöhön. Tai sitten voimakas samaistuminen Brontën kuuluisan romaanin ikimuistoiseen henkilöhahmoon...Niin tai näin Rhysin Siintää Sargassomeri voitti useita palkintoja ja hänen varhemmasta tuotannostaan otettiin uusintapainoksia teoksen menestyksen vuoksi. Olen jo vuosia säilyttänyt Jean Rhysin pientä kuvaa tiedostossani. Se on kuiskaillut minulle jo ennen hänen kirjojaan. Sitten sain blogiystävältä lahjaksi Siintää Saragassomeri omistuksella ’Leenalle elokuun öihin’ ja vuosi oli 2011. Nyt vihdoin tuli Rhysin kuuluisimman kirjan vuoro, sillä halusin lukea varhemmat teokset ensin. Uskon, että ratkaisu oli oikea, sillä ilman kahta aiempaa Rhysin teosta en olisi tunnistanut myös Antoinettea rhysnaiseksi.

Jean Rhys on elänyt itse siirtomaalapsuuden aivan kuten Marguerite Duras, johon häntä vertasin Huomenta, keskiyö –jutussani. Molemmilla on raa’an kaihtelematon tyyli, lauseet jäävät kesken tai päättyvät pilkkuihin. Kumpikaan ei myöskään selittele mitään. Rhys mielestäni vieläkin vähemmän ja lukijan ymmärryksen varaan jää miten hänen mielensä rakentaa siltoja tapahtumien tai dialogien väleihin. Erittäinkin tämä korostuu mielestäni Siintää Sargassomeri –teoksessa, jossa tapahtumarunsaus sinällään kera Jamaikan helteen ja suorastaan tukahduttavan väri- ja tuoksumaailman voisi ’huutaa’ ehjää kerrontaa, aukotonta todistusta päähenkilön olosuhteista, pakotusta selvittää, miksi hänestä tuli hullu nainen Brontën romaanin gobeliinihuoneeseen. Tässä on ilmiselvästi omakoettua paljonkin, mutta toivottavasti myös mielikuvitusta, sillä unenomaisesta, suorastaan hypnoottisesta tekstistä välittyy insestiä, äidin täydellistä välinpitämättömyyttä tyttäreensä, isäpuolen harkittua julmuutta, joka kätkeytyy viekasteluun sekä tietysti vaimokseen kreolitytön ottaneen englantilaismiehen totaalista piittamattomuutta vaimostaan.

Kaikki oli hyvin kirkkaan väristä, hyvin outoa, mutta se ei merkinnyt minulle mitään. Ei hänkään, tyttö jonka kanssa minun oli määrä mennä naimisiin. Kun lopulta tapasin hänet, kumarsin, hymyilin, suutelin hänen kättään, tanssin hänen kanssaan. Esitin osaa, jota minun odotettiin esittävän. Hänellä ei ollut koskaan mitään kosketusta minuun. Jokainen eleeni oli tahdonponnistus, ja joskus ihmettelin, miksei kukaan huomannut sitä.

Verrattuna Rhysin Huomenta, keskiyö, jossa ei tapahdu mitään ja tapahtuu kaikki, Siintää Sargassomeri on täynnä tapahtumia perheessä ja ympäröivässä yhteisössä, siirtymiä ajassa ja paikassa,  maisemat ja tunnelmat vaihtuvat, mutta ainoa varmuus ovat vain sitruspuiden, auringon, sateen, pölyn ja kanelin tuoksut. Mikään ei muuta miesten kreolitytölle määrämää kohtaloa. Tai sitä miten yksi mies murtaa hänet ensin autuudesta sitten vihasta.

Jos voisin kuolla. Nyt kun olen onnellinen. Tekisitkö sen? Sinun ei tarvitsisi tappaa minua. sano”kuole”, ja minä kuolen. Etkö usko minua? Yritä sitten, yritä, sano ”kuole” ja katso miten kuolen.

Kuole sitten! Kuole! Näin hänen kuolevan monta kertaa. Minun tavallani, ei hänen. Auringossa, varjossa, kuutamossa, kynttilän valossa. Pitkinä iltapäivinä...

Kaikessa Jamaikan eksottisuudessa kytee historiallinen palopommi eli orjien vapautus. Antoinetten perhe on tullut toimeen orjatyövoimalla, mutta sitten orjuus lakkautetaan brittiläisten siirtomaissa ja plantaasisuvuista tulee monille mustille valkoisia torakoita tai valkoisia neekereitä. Mustat halveksivat kreoleja avoimesti ja nauravat näille päin kasvoja. He ovat myös vaarallisen uhkaavia. Rhysin kirjassa he ovat kuin se pimeys, johon ensin putoaa Antoinetten äiti, joka osin vetää tytärtään mukaansa tartuttamalla tähän pelon kauhistavasta tulevaisuudesta että vieden tältä luottamuksen kieltäen tyttärensä käytöksellään. Näin Antoinettesta tulee tyypillinen rhysiläinen nainen, jonka ainoa turva on miehessä. Edes satunnaiset epäilyksen hetket eivät vapauta häntä, sillä paluu uhkaavien ja nyt vapauden humalluttamien mustien koston kohteeksi on kuolemaakin pahempi kohtalo. Niinpä jäljelle jäävät punaiset verhot, vuode, kylmyys, unet...Englanti, mutta

minun täytyy muistaa kynttiläkruunut ja tanssi, joutsenet ja ruusut ja lumi. Ja lumi.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Jokken kirjanurkka ja Katja

*****

*****


Jean Rhys 24.8.1890-14.5.1979

20 kommenttia:

  1. Heti kun luin otsikon minulle tuli jonkinlainen Deja vu...ja kun luin arvostelusi kirjasta muistinkin lukeneeni tämän,kauan sitten,englanniksi. Nyt tekisi mieli lukea uudestaankin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, juuri tuon takia rakkaat sielkirjat pitää omistaa, että voi helposti lukea ne uudelleen. Pitäisit varmaan myös Kvartetista ja Huomenta, keskiyö.

      <3

      Poista
  2. Moikka!! Empäs olekkaan lukenut piiitkään aikaan mitään kirjaa..siltikään vaikka kirjastosta hain 8 teosta.. Taidampa tarttua nyt illalla :).. muksaa tiistaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Birgit!

      Lukeminen paitsi karkottaa tylsyyttä, voi myös olla silta yli synkän virran. Ehkä mun pää ei olisi enää kasassa tämän välisarjan kesän jälkeen ellen olisi vetänyt melkein 20 Håkan Nesserin jännitysromaania!

      Luin äsken juttusi, mutta en osannut sanoa mitään. Minä olen nyt terve kunnes toisin todistetaan, mutta R:n lähiomaisella on toisin...Alkavat sanat loppua. Tartu kirjaan ja sanojen sijasta vaikka JÄTTIHALI♥♥♥

      Poista
  3. Tästä kirjasta olen kuullut ja miettinyt, olisiko se minun kirjani. Kansi on kaunis, mutta tarina ei taida niin kaunis olla. Miksi luulen, että tämä ei ole ihan minun kirja on se, että en oikein ole innostunut kirjoista, jotka joku on kirjoittanut jonkun toisen kirjailijan hahmosta. Ajatus siitä, että joku toinen kuin Montgomery kirjoittaisi jatkoa Emilian vaiheisiin. Sinänsähän Bronten hahmo on varmasti mielikuvitusta ruokkiva sivuhahmo, tässä kuvailemassasi kirjassa varmasti saanut pääosan, joka tuo esiin elämän traagisuuden.
    Mutta tuo kirjan kansikuuva on kyllä huikean kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, tämä on hirveän kiehtova kirja. Idea on jännittävä ja saa lukijan miettimään motiivia. Brontën 'hullu nainen ullakolla' takuulla saa helposti miettimään, mistä kaikki alkoi.

      Kyllä minä kuule luin Alexandra Ripleyn kirjoittaman Scarlettinkin eli Tuulen viemää jatkon. Ihan oli vievää tekstiä, mutta Mitchellin alkuperäisteoksen oikeudenomistajat tarkkailivat jälkeä suurennsulasilla!

      Kirjassakin on paljon kaunista! Minä vain olen niin kohtalokkaan draaman perään, että lumoudun sellaisesta enemmän kuin vaikkapa kirjan Jamaika -maisemista:)

      Kansi kuin maalaus<3

      Poista
  4. Eipä olen kauankaan, kun pitelin tätä kädessän ja mietin, että pitäisi lukea uudestaan, kun en enää muista tästä paljon mitään ja on paljon juttuja, joita en varmasti ekalla kerralla tajunnut.

    Hieno teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minä taas en muista paljon mitään Kotiopettajattaren romaanista, sillä luin sen kauan, kauan sitten, mutta juuri tietysti, muistan tuon onnettaman naisen. Olen miettinyt Rhysiä lukiessa, että en olisi välttämättä näitä kovin nuorena elämyksellisesti edes sisäistänyt. Ja hyvä että luin aikaisemmat kirjat ennen, muuten en olisi ymmärtänyt Antoinettea rhysnaiseksi.

      Kiitos<3

      Poista
  5. Todella hyvä kirjoitus sinulta Leena, Rhys-naisesta ja Siintää Sargassomerestä! Minun oli pakko mennä lukemaan ja muistelemaan omaan blogiini, mitä olin kirjoittanut. Olin ihan hämmästynyt, että siitä on seitsemän vuotta, kun luin kirjan. Samoin olin ihan hämmästynyt, että olen antanut kirjan sinulle jo viisi vuotta sitten. Missä tämä aika menee? Tuntuu, että pitäisi taas lukea uudestaan Rhysiä js palauttaa mieleen...

    Nyt olisikin mielenkiintoista, jos sinä lukisit tämän perään Brontën Kotiopettajattaren romaanin. Se voisi sopia hyvin ja ehkä kokisit kirjankin eri lailla...

    "Kun tulee yö ja hän (Grace Poole) on ottanut useita ryyppyjä, on helppo siepata avaimet. Tiedän nyt, missä hän pitää niitä. Sitten avaan oven ja menen heidän maailmaansa. Se on tehty pahvista, niin kuin olen aina tiennyt. ... he väittävät, että olen Englannissa, mutta en usko heitä. Eksyimme matkalla Englantiin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos<3 Minäkin suorastaan pelästyin ajan katoavaa virtaa kun luin omistuksen eli jo 2011!!!

      Voisin jopa lukea Charlotten Kotiopettajattaren, vaikka olenkin Emily Brontë -fani kiitos Humisevan harjun, jonka olen lukenut niin monta kertaa. Mutta toki muistat, että minulla on vanhoissa kirjoissani se kiehtova Charlotte Brontën kirja, jonka olen jo kauan halunnut lukea blogiini. Se ensin, sitten ehkä saman kirjailijan kuuluisin teos. Ja todellakin, luin Kotiopettajattaren romaanin teinivuosina, joten nyt se olisi varmaan ihan eri.

      Värisyttävää! Tuollainen tumma dramaattisuus uppoaa minuun niin...

      Kiitos kirjasta, jota tuskin olisin lötänyt ilman sinua<3

      Poista
  6. Upea bloggaus, tekee kunniaa kirjalle!

    Tämä on loistava teos, mutta en ole muuten Rhysin tuotantoa lukenut, mutta hänestä oli laajako artikkeli muistaakseni Turun Sanomissa (?). Rhysillä oli elämässään paljon vaikeuksia, ja tämä on kirjoitettu 38 vuotta mainitun Kvartetin jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos ja kiitos samoin!

      No voi, voi, mutta ei Hesarissa: Olisi kiinnostanut. Löydänköhän sitä juttua vielä netistä...Tiedän, että hänellä oli pitkä paussi ja varmaan ongelmiakin, mutta sitten syntyi tämä loistava teos, joka antoi gloriaa myös varhemmille töilleen.

      Poista
  7. erikoinen kirja, lukemisen arvoinen, Durakseen voi verrata, sitä vettä löytyy molemmissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ehdottomasti. Niin minustakin ja kummatkin hyvin kiinnostavia, erottuvia.

      Poista
  8. Olen lukenut tuon, mutta en kirjoittanut blogiin. Tuo kansi on vieras, minun oli nuhruinen. Sen sijaan olen katsonut tuon elokuvan ja siinä on nuo sinun kannen yltäkylläiset värit. Rhysin kirjat ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, sitä tapahtuu: Tänä vuonna on monta kirjaa tuomatta blogiin, vaikka olen ne lukenut. R. kuvasi tämän Saran lahjoittamasta kirjasta. Oih, minäkin haluaisin nähdä tästä tehdyn elokuvan! Rhysin kirjat ovat♥

      Poista
  9. Todellakin, loistava bloggaus! Ja tuo kirjan kansi ja nimi ovat niin kauniita, että vetävät puoleensa jo ihan silläkin. Rhysiä en ole ikinä lukenut, aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta ja monisyiseltä, sellaiselta että tämä kirja vaatii aikansa. -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos<3 Rhys on hyvin kiinnostava kirjoittaja, häntä ei mahdu 13 tusinaan! Annoin kirjan vähän muhia ja sitten...kirjoitin.

      Poista
  10. Luin tämän ennen Kvartettia ja en saanut siitä oikein otetta. Minulle taisi käydä juuri tuo, etten tunnistanut Antoinettea rhysiläiseksi naiseksi, sillä Kvartetti aukeni huomattavasti paremmin tämän rinnalla. Hieno, silmät avaava bloggaus. Kiitos, Leena! Tähänkin kirjaan täytyy ilmiselvästi palata uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. essielina, en minäkään olisi tunnistanut ellen olisi lukenut hänen kahta aiempaansa. Kiitos ja ole hyvä<3 Suosittelen!

      Poista