keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nousuvettä ja vähän muutakin...sekä kohti kirjamessuja!


Olen jo jonkin aikaa odottanut, että joku Helsingin Sanomissa kirjoittaisi tv-sarjasta Nousuvesi (Springfloden), sillä meidän talossa on kaksi, jotka ovat siihen niin koukussa...Tallennamme ja katsomme sitten vähintäin kaksi jaksoa kerrallaan eli jännityksen maximointia! Tänään sitten Jukka Petäjä vihdoin jutussa Skandidekkari viihtyy nyt televisiossa toi sarjan esille ja tietysti myös sen pohjana olevan Cilla ja Rolf Börjlindin samannimisen romaanin. Myönnän, että sarja on sen verran kova, että pakenen välillä toiseen huoneeseen..., mutta se kaikki muu siinä on kutkuttavaa laatua. Tulee ihan mieleen Sillan (Bron) kultaiset kaksi ensimmäistä tuotantokautta, jotka eivät olleet yhtä noir kuin viimeinen eli kolmas ja


mukana oli vielä Sofia Helinin 'oikea' työpari Kim Bodnia Martin Rohdena. Täällä sarjan luoja Hans Rosenfeldt lupailee jo neljättä tuotantokautta, mutta on auki saammeko Bodnian takaisin. Suosittelen lukemaan, miksi hän lähti sarjasta...Hans Rosenfeldt taas kilauttaa päässäni heti esiin toisenkin nimen eli Michael Hjorthin, joka on käsikirjoittanut Wallanderia...



Yhdessä Hjorth&Rosenfeldt ovat kirjoittaneet huiman Sebastian Bergman -sarjan, johon ovat onnistuneet luomaan kutkuttavimman rikosprofiloijan ikinä! Miten tylsää elämä olisikaan ilman Sebaa!!!Suosittelen Mies joka ei ollut murhaaja, Oppipoika, Tunturihauta, Mykkä tyttö ja Hylätyt 



Ja vielä on jäljellä neljä katsomatonta Syrjäistä maata, joka heittää meidät rosoisiin walesilais-brittiläisiin tunnelmiin. Kuvassa marskimaalla erään rankan sarjan uhri sekä rikosylikomisario Tom Mathias (Richard Harrington), joka synkästä ilmeestään huolimatta ei mitenkään estä naiskatsojia huomaamasta, että...



Viisitoista Håkan Nesserin teosta olivat välisarjan suveni silta ylitse synkän virran, joten hänelle kiitos♥ Ja vielä vuosi sitten en tiennyt Nesseristä mitään, vaikka olen aina lukenut myös dekkareita paljon. Vielä kirjoitan oodin dekkareille...


Muuta kuin dekkareita ovat sitten Linn Ullmannin teokset, joista uusin Rauhattomat on tänään Jukka Petäjän taidokkaassa syynissä. Pidin kohdasta, jossa puhuttiin miten muistot ankKuroituvat tiettyihin paikkoihin, joissa ne odottavat, että joku päästäisi ne pulpahtamaan pintaan. Sitten on paljon niitä koteja ja kesäpaikkoja sekä lapsuudesta että aikuisuudesta ja...

"Ne ovat reimareita tunteiden, kaipauksen, rakkauden ja muistojen ulapalla."

Ullmannin Aarteemme kallis oli lukuvuonna 2012 neljänneksi paras kirja Lumissa:


Linn Ullmann kiinnostaa minua yhtä paljon kuin Siri Hustvedt! Niinpä luin myös Kun olen luonasi ja Ennen unta



Jukka Koskelainen kirjoittaa tämän päivän Hesarissa Aris Fioretosin Marysta, joka on värisyttänyt ainakin minua. Näin Jukka mm.

"Yksi Maryn itsestään käyttämistä kuvista on granaattiomena: sillä ei ole yhtä ydintä. Ehkä se on kuva siitä, että hän ei käperry itseensä, vaan havainnoi jatkuvasti ulkomaailmaa ja luo siitä loputtoman tapahtumien ja vertausten ketjun. Sisällään hän kantaa uutta siementä."


Kohti Helsingin Kirjamessuja! Pian tavataan monen kanssa siellä ja jo pe iltana


Meri&co♥

Bis bald!

Leena Lumi

Hollow talk

12 kommenttia:

  1. Koukutuin myös Nousuveteen. Missasin sarjan alun, mutta katsoin areenasta. Tarinassa on paljon tarinoita, joskin viime osan Acken kohtalo kouraisi. Tarinassa on -vaikka on fiktiota- paljon huolestuttavia piirteitä, tähänkö ollaan menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, mekin missasimme alun ja katsoimme sen Areenalta:) Katsos, siitä oli niin vähän missään, jos ollenkaan eli nyt hypetys puuttui! Me ei olla sitä vielä katsottu eli pidämme yhden jemmassa. Jos hyvin käy, katsomme sen huomenna kera pitsan ip, jos olen ensin saanut pakattua. Siinähän on koko ajan kauheita kohtaloita...elämän nurjaa puolta. Eiköhän sitä osin jo olekin. Toivon, että olet lukenut Tammisen kirjan Kansankodin pimeämpi puoli...Myös Suomessa riittää monenlaista...kauheaa.

      Poista
  2. Ruotsalaiset osaavat. Niin se vain on. Nousuvesi on meilläkin ehdoton seurattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, sitä ei voi kieltää. Katso yllä eli huomenna ip sitten sitä kera pizzan:)

      Poista
  3. Mikähän siinä on, että Nousuvesi ärsytti. Tarina kuulosti erittäin kiinnostavalta, katsoin ensimmäisen jakson, mutta näyttelijöissä oli jotain niin kökköä ja epäuskottavaa, että täytyi lopettaa siihen. Jotenkin luonteva ja uskottava näyttelijäntyö on niin kaiken a ja o - että katsoja uskoo tarinaa eikä turhaudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, millään en voi ymmärtää:) Onhan siinä epäuskottavuutta, on, esimerkiksi, miten nuori tyttö toimii noin ja YKSIN, menee minne vain, mutta minusta on tärkeää, että uhreina nyt mm. asunnottomat ja prostituoidut, heikoimmat. Yhtään en jaksa katsoa huumejuttuja, enkä seuraa yhtikäs amerikkalaisia jännityssarjoja, sieltä vain muuta eli esim. The Affair. Minusta tämä on kiinnostavaa, mutta sinä olet niin laatutietoinen:) Ehkä pidit sitten brittiläisestä Scott&Bailey -sarjasta, johon kaipaan uutta tuotantokautta. Siinä oli realismia, joka on brittisarjojen tavaramerkki.

      <3

      Poista
  4. Olen lukenut kaikki sarjan kirjat, Nousuvesi, Kolmas ääni ja Musta aamunkoitto, ja osasin odottaa sarjaa. Kolme tuotantokautta on siis katsottavana, toivon minä. Hyvä pääpari Olivia ja Tom.
    Kirjastontäti Ninakin luki sarjan, kun suosittelin, on dekkarifani. Aikoi lukea myös Maryn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ohhoh! Minä en ole 'löytänyt' tätä kirjoina. Ehdottomasti katsottava kaikki! Mary on kiehtova, rankankaunis.

      Poista
  5. Nousuvesi on huippusarja! Usein tulee sama mieleen kuin Betweenilla "ruotsalaiset osaavat".. niin ja norjalaiset, tanskalaiset ja myös islantilaiset. :) Ullmannit ovat suurin kirjarakkauteni. Kukaan ei kirjoita niin kuin hän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, niin minustakin. Kirjamessuvaatteni vasta menivät pesuun, joten voisin rauhoittaa hermojani katsomalla yhden nousuveden. Ehkä iltapäiväteellä sitten...Ullamnnissa on just 'sitä jotakin'. Juuri niin: Kukaan ei kirjoita kuin hän. Kuvailen sitä jossain noista kirjoista, mutta en enää muista missä...rosoista, kaikenpaljastavaa, jopa vähän ilkeääkin ja sitten taas ihan muuta.

      Poista
  6. Nousuvesi on suosikkina täälläkin, tykätään kovasti, harmi kun tulee vain kerran viikossa, katsoisin enemmänkin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, kiva kuulla! Me ehdittiin, ehdittiin katsoa tänään ip -teellä yksi Nousuvesi:) Lauantaisin menee vielä syrjäinen maa.

      Se on harmi, sillä olisin katsonut toisen heti perään, mutta R. totesi, että katsoimme just viimeisen jakson tältä erää. Joskus 'säästämme' ja katsomme sitten muutaman peräjälkeen.

      Poista