tiistai 11. helmikuuta 2014

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Nina oli seitsemäntoista vuotta. Hän istui Berliinin Zoo-aseman edessä, maassa hänen vieressään oli pahvimuki ja siinä muutama kolikko. Oli kylmä, kadulle satanut lumi ei sulanut sohjoksi. Ei Nina ollut elämäänsä sellaiseksi kuvitellut, mutta oli se silti parempaa kuin kaikki entinen. Hän oli soittanut äidilleen viimeksi kaksi kuukautta sitten, isäpuoli oli vastannut puhelimeen. Mies oli itkenyt. Ninan pitäisi tulla kotiin, hän oli sanonut. Sillä hetkellä kaikki oli tulvahtanut hänen mieleensä, miehen hiki ja vanhan miehen haju, tämän karvaiset kädet.

Ferninand von Schirachin teos Syyllisyys (Schuld, Atena 2014, suomennos Raija Nylander) sisältää viisitoista tosielämän rikostarinaa, joissa von Schirach itse on toiminut puolustusasianajajana. Viisitoista kertomusta, joita lukiessa ajautuu toivottomuuden tunnusta valoon, väärän tuomion aiheuttamasta kiukusta oman mielensä pimeille kentille, joissa huomaa puolustavansa murhaa! Kaikki tarinat hämmästyttävät, mutta toiset tuovat väistämättä mieleen, miten pienestä on kiinni syyllisyys tai syyttömyys. Ninan tapauksen nimi on DNA ja se on kertomus tietenkin siitä, miten parantuneet tutkimusmenetelmät voivat auttaa löytämään surmaajan vuosienkin päästä. Miten onnetonta olikaan, että Nina lähti siitä Berliinin kylmältä kadulta vieraan matkaan, mutta vielä onnettomampaa, että hän otti mukaan poikaystävänsä Thomasin…

Tarina tarinan jälkeen sitä, mitä on mahdollista tapahtua kenelle tahansa meistä, vaikka kukaan ei sitä uskoisikaan. Miehiä, jotka vainoavat naisia, lapsia, jotka sepittävät viattomia vankilaan, sisäoppilaitoksen opiskelijoita, jotka harrastavat hirttoleikkejä kaamein seurauksin, parinvaihtoa, joka ryöstäytyy hallinnasta, koira, joka nielaisee tärkeän avaimen, mies, joka hakkaa vaimoaan vuosia, mutta ei ikinä ymmärrä…

Mies teki sen vaieten. Hän oli aikoinaan nyrkkeillyt ja tiesi, kuinka oli lyötävä jos haluaa satuttaa. Vaikka hän olikin juovuksissa, iskut olivat tarkkoja. Hän löi järjestelmällisesti ja lujaa, he seisoivat suuressa keittiössä…Jääkaapin oveen oli kiinnitetty lapsen piirustuksia…Mies kiskoi hänet tukasta lattian yli makuuhuoneeseen.  Kun mies…

Iho oli jo vaihtanut väriä, hänen virtsassaan oli verta. Hän makasi kylpyammeessa niin kauan, että pystyi hengittämään rauhallisesti. Itkemään hän ei kyennyt.

Juttu Hyvitys seisauttaa veret. Alexandra, pienen Saskian äiti, kestää miehensä pahoinpitelyä vuodesta toiseen. Hänellä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta, sillä mies on vannonut löytävänsä hänet kaikkialta. Sitten kerran mies sanoo jotain niin uskomatonta, että mitkään pahoinpitelyt eivät tunnu sen rinnalla enää miltään. Peto on tehnyt virhearvion. Kaikki Hyvitys-tarinassa on uskomatonta ja se vain jatkuu oikeussalissa, jossa on myös von Schirach.

Luin viime vuonna Schirachilta Collinin tapauksen ja pidin. Kirkkaan toteavat lauseet painuvat lukijan tajuntaan, saavat hänet hämmästymään kerta kerran jälkeen. On kiinnostavaa seurata, mitä oikeus on asioista mieltä. Aina oikeus ei tunnu tapahtuvan, toisinaan se vuotaa yli kuin virkistävä kevätpuro ja voi luottaa, että ei ole ikuista pimeyttä ja pahaa, sillä joku kantaa sinne kuitenkin vaikka yhden tähden, yhden kynttilän, yhden vanhan istuvan maalaistuomarin, joka uskaltaa todeta syyttäjälle:

”Te ette ole oikeassa, Kaulbach.”

vaikka Berliinissä syyttäjä olisi voinut samassa tapauksessa jäävätä tuomarin. Nimenomaan Hyvityksessä tuli esiin, miten lakia voidaan eri maissa soveltaa ja miten sitä voidaan soveltaa viisaasti maan laista poiketen, kun hyvitys sen vaatii!


*****

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tollaset tosijutut. Hurrjaa. Luen ehdottomasti heti kun kirja tulee vastaan.
    Ja onpas sattuma, itse en juuri kirjoja esittele, nyt on minullakin veret seisauttava kirjapostaus, käys tsiikaan.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena ja Blackie The Cat, ne ovat. Joutuu vastakkain rankan todellisuuden kanssa. Ihan tosi, tulen kohta...

      Poista
  2. Pidän Schirachin tavasta kirjoittaa noista tapauksista. Jännä sattuma, että olen just nyt Schwarzwaldissa ja tässä ihan vieressä on internaatti, jossa S. kävi koulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, sama täällä. Kiinnostavaa. Mietippä vähän haluaisinko minä nyt olla just siellä;)

      Poista
  3. Asiat taitavat harvoin olla aivan mustavalkoisia... Kirja kuulostaa yhtä aikaa sekä selkää karmivalta että kiinnostavalta, jälkimmäiseltä varmaan siksi kun kerroit että kirjailija on itse hoitanut nämä tosielämän tapaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, sehän tässä onkin, että huomaa olevansa siellä puolella, jossa ei 'sopisi/kuuluisi' olla.

      Enemmän kiinnostava. Ehkä siksi kun tässä on lyhyitä kertomuksia, mutta kyllä tuo Hyvitys esim. silti tuntui.

      Hän on niitä hoitanut ja kertoo usein lopussa, mitä kuuluu sitten myöhemmin jollekin tarinoiden osapuolista ja muutaman hän tapaakin.

      Poista
  4. Huh, miten tuollaista pystyy lukemaan:) Ei ainakaan silloin, kun on yksin kotona. Vielä, kun tietää että se perustuu tosiasioihin. Tiedän, että elämä on raadollista, mutta olen vältellyt tuollaisia kirjoja. Toisaalta olisi mielenkiintoista kokeilla, kuinka syvälle ihon alle tarinat uppoavat.
    Kiitos silti esittelystä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, nämä on lyhyitä kertomuksia, se auttaa.

      No, minä taas luen mieluusti niin monenlaista. En kerro sulle sitä pahinta, enkä toiseksi pahintakaan;)

      Ole hyvä ♥

      Poista
  5. Aika hurjaa... hengittelen tässä välillä, josko osaisin jotain muuta kommentoida. Ehkä voisin lukea tuota kirjaa sieltä täältä... kenties ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ehkä sinä et nyt lue tätä kirjaa;) Lue de Waalin 'jänis'. Niin monet ovat siitä pitäneet ja kirjoittaneet ihan s-postiakin.

      Poista
    2. Mä luulen, että olet oikeassa. Siirryn siis de Waaliin =)

      Poista
    3. Hyvä juttu sinulle. Jaelkin lukee sitä nyt ja R. aloiittaa de Waalin heti Piirityspäiväkirjan jälkeen.

      Poista
  6. Hurjan tuntuinen kirja. Ehkäpä joskus tartun tähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minusta tuntuu, että tästä pitävät eniten dekkarien lukijat...

      Poista