lauantai 12. toukokuuta 2012

LEENA LUMIN TOUKOARVONNAN 2012 VOITTAJAT OVAT...

Leena Lumin toukoarvonnan 2012 voittajat ovat Pekka, Rina, Unelma, Beate 56 ja Kiiu. Onnea♥ Voittajat saavat voittojärjestyksessään valita täältä yhden kirjan tai DVD-elokuvan. Ensin valitsee Pekka, sitten Rina etc. Sen jälkeen kun valinta on tehty, odotan tietoa sähköpostilleni leenalumi@gmail.com, minkä kirjan tai filmin merkitsen varatuksi ja samalla saan osoitteen, johon palkinnon lähetän.

Osallistujamäärä oli aivan huikea! Kiitän ja niiaan kauniisti kiinnostuksesta arvontaani kohtaan. Arvontapäivä osui nyt äitienpäivän aatolle, joten toivotan kaikille äideille juuri sellaista äitienpäivää, kuin on toivomuksessa♥
Minä aion hitaasti nauttia omasta puutarhalehdestäni, joka lienee tällä hetkellä houkuttavin, mitä tiedän. Olin jo päättänyt, että en tarvitse enää kymmenien vuosien puutarhakokemuksen jälkeen puutarhalehteä, mutta tätä en voinut olla tilaamatta:
Puutarhoissa on omat trendinsä ja aina ilmestyy jotain uutta ja innostavaa. Tänään olen jälleen istuttanut yhden kärhön ja vielä yhden luumupuun. Viherlandian reissun jälkeen touhusimme R:n kanssa pienessä sadetihnussa raikkaassa ilmassa ja tunsin syvää onnea. Nyt R. alkaa grillaamaan ja minä valmistan salaatin. Ärhäkkään viikon jälkeen on kiva rauhoittua pöydän ääreen, nauttia vain olemisesta, hyvästä ruoasta ja siihen sopivasta viinistä.  Kynttilät syttyköön, sielut rauhoittukoon: Lumottua lauantaita, nautinnollista viikonloppua, kaunista äitienpäivää kaikille!

Love
Leena Lumi 

33 kommenttia:

  1. Onnea v oittajille!!
    Myös miä toivottelen huomista ihanaa äitienpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos psta!

      Mie myös toivota siul ihananaist äitiepäivää♥

      Poista
  2. Onnea voittajille!

    Oikein mukavaa Äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onnea voittajille ja sinulle hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  4. Hyvää äitienpäivää Leena! Hyviä hetkiä puutarhalehden parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiitos samoin sinulle, Mine! Se on luettu jo, ja nyt on muuta kivaa;-)

      Poista
  5. Mitä! Eikö Laveryn nainen siivittänytkään minua voittoon?!;)
    Onnea voittajille!
    Ja hyvää äitienpäivää sinulle Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, elämä on epistä! Syytä kaikesta onneTARTA eli Lumimiestä;-)

      Kiitos psta!

      Kiitos samoin sinulle, Sanna!

      Poista
  6. Siis MINUN nimeni nousi ensimmäisenä tuolta valtavasta joukosta? Mieletöntä! Lähetän sähköpostia heti kohta, kunhan keksin, minkä noista kaikista palkinnoista valitsen. :) Kiitos ja hyvää äitienpäivää, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, onnea! Yritäs ny;-)

      Odotan ja eihän tässä mikään kiire, launtai ja kaikki...Muistathan Ian McEwanin kirjan Lauantai, joka jo todistaa, että lauantaissa on taikaa.

      Kiitos ja sinulle kaunista viikonloppua!

      Poista
  7. Kuin myös, Leena!
    Kiitos arvonnastasi ja onnea voittajille!

    VastaaPoista
  8. Pepi, ole hyvä ja kiitos psta!

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Voi, onnenlintuko nyt on lentänyt?

    Käyn heti katsomassa listaasi.

    Lähetän sähköpostia.

    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, nyt on kevät! Toki onnenlintujakin lentelee...;-)

      Sinä saat valita Rinan jälkeen.

      Kiitos, odotan.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  10. Kiitos Leena, olipa mukava yllätys löytää oma nimi listalta. Nyt vaan odottelen maltilla omaa valintavuoroa, listahan on niin huikean houkuttava, että valinnanvaraa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ja ole hyvä!

      Pekka on jo valinnut, Rinan blogiin olen jättänyt viestin ja Unelma jo tietää, joten nyt yritän etsiä Beaten...Sitten sinä!

      Poista
  11. Paljon onnea voittajille!

    Oikein ihanaa äitienpäivää, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos psta!

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  12. Oijoi, ihana yllätys! Kiitos Leena, tämä kyllä kruunaa äitienpäivän! Ja minä heti kakkosena, vaikka en yleensä voita mitään. Uskomatonta!
    Voi, huomaan että olen pantannut muiden valintoja hillumalla ulkona koko päivän. Pahoittelut.
    Noin upeista palkintokirjoista on kyllä todella vaikea valita, mutta käyn samantein laittamassa Leenalle postia. Kiitos! Ja ihanaa äitienpäivän iltaa Leenalle ja muille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rina, onneksi olkoon! Blogistaniassa onnen polut ovat eri kuin muualla, olen huomannut ainakin itseni kohdalla.
      Kaikilla on varmaan tänään jotain muuta. Ajankohta arvonalle ei ollut paras mahdollinen.

      Kiitos ja taidankin jo arvata, mitä mielit;-)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Nythän sitä on heti singahdettava ostamaan tuo lehti, kiitos vinkistä. Onnea voittajille!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja edellisen kannessa oli yrttejä, mm. vaaleanpunaista levantelia...

      Tillaan vain yhtä sisustslehteä ja se on Koti ja keittiö, tämä on sen lehden puutarhalehti. Ilmestyy vain muutaman kerran vuodessa, joten tilaa ihmeessä: Maailman upeimmat puutarhakuvat ja myös sitä keittötouhua ja hiensoti kuvattuna.

      Poista
    2. Siis: laventelia;-) Mulla on jo kiire puutarhaan ja se näkyy...

      Poista
  14. Onnea voittajille!

    Saman lehden minäkin olen tilannut vaikka Viherpihakin on tullut jo vuosia. Aina sitä lankeaa uusiin mielenkiintoisiin lehtiin.

    Kiitos haasteesta, teen sen , kun kotiudun Porista.

    Minullakin on ollut blogitauko. Siksi en ole vieraillut.
    pöytäkoneeni ei suostunut aukeamaan ja läppäri jäi mökille. Onneksi vävykokelas opiskelee tietokoneinsinööriksi ja tuli viikonloppuna käymään:)

    Tänään tuli postilaatikkoon LOMAILIJAN PUUTARHA!

    Tein myös ensimmäisen kirjapostauksen:)

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos psta!

      Viherpihassa toukokuulla 2003 oli monen sivun juttu puutarhastani, mahtava kuvaaja ja teksti oli omani. Se on kuin eilen...

      Tätä lankeemusta en nyt pidä pahana, sillä jos lehti on noin kaunis ja tulee noin harvoin, se on kuin minulle tehty. En ehdi enää lukea edes ns. naistenlehtiä kuin satunnaisesti.

      Ole hyvä! Ai, sinä olet siellä kotipuolessa...;-)

      Kaikkien olisi hyvä pitää välillä taukoa. Se yksi kaapeli ei ole vieläkään korjattu...Kerron kaiken sitten joskus;-)

      Oi, minäkin tarvitsisin Tietokoneinsinöörin!!!

      Se kirja on ollut kovasti seurattu blogissani. Toiseksi seuratuin puutarhakirja tänä keväänä on ollut se Minervan Maanpeitekasvit.

      Nyt mun on pakko tulla, vaikka on...taas kiire. Olen jäljessä aikataulussani.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista