maanantai 27. joulukuuta 2010

VÄLIPÄIVIEN TUNNELMIA

Siis täällä ei ole koneella Leena Lumi vaan hänen jompikumpi alter egonsa. Minähän olen nyt out of office ja lähden aivan kohta lumitöihin Lumiehen ja Lumikoiruuden kera. Nyt vain tapahtui niin, että luin jälleen tänä vuonna yli sata kirjaa, vaikka piti päästä alle. Luku on 102. Ei sovi minulle. Se olkoon 103, sillä kolmonen on onnennumeroni ja toisekseen haluan päättää tämän vuoteni samaan kirjailijaan, jolla tulen aloittamaan vuoden 2011. Molemmat ovat jo wordilla, sillä ei kai kukaan kuvittele etten lue jouluna!

Ihmettelen jo itsekin, missä välissä olen lukenut, mutta nyt on menossa taas jotain sellaista, että epäilenpä erään kustantamon Katjan ja Marin tuntevan minun makuni paremmin kuin itse seen teen. Kiitos yllätyksestä♥ Ja lujaa menee;-)

Rollasin äsken kevyesti seuraamiani blogeja ja iloinen yllätys oli jälleen, miten Aila oli vaikuttunut Kirjan kansasta, joka oli minulla vuoden 2009 paras kirja 140 luetun joukosta. Aila on ystävällisesti käynyt kommentoimassa, joten lukekaa täältä Myös Italiassa asuva lukijani sekä hänen italialainen apiikukkonsa olivat innostuneet kirjasta ja Lumimies pitää sitä yhtenä parhaista, mitä on ikinä lukenut.

Linnuille olen tehnyt jo toisen kookosrasvakakun, johon upotan hassel- ja maapähkinöitä sekä auringonkukan siemeniä.

Kohta saatte siis lukea tämän vuoden viimeisen kirjaelämyksen ja tietysti minä tulen paljastamaan joitain asioita ennen vuoden vaihtumista yms. Meillä on nyt todella lumoavaa: valkoisia kukkia, ulkona paljon lunta, takana epätavanomainen joulu, johon liittyi ensin kahdenkeskistä hopeahääpäiväjuhlintaa ja sitten saapui nuoriso ja tietysti myös heidän kanssaan nautimme samppanjat


ja istuimme tuntikausia pöydässä, joka oli kuten meillä yleensä, kalapainotteinen. Lumimies on mestari kalan kanssa, paitsi minä hoitelen silakkamarinadit. Tämä tunnelma jatkuu:

 Katsomme leffoja, luemme,  nukumme aamuisin pitkään ja herättyämme nautimme hitaasta, pitkästä aamusta, syömme herkkuja, nautimme, että Olga on vielä mukana ja yhteinen kiirettömyys tekee arjestakin juhlan, sillä meille tämä on harvinaista herkkua...Ylhäällä on kuva siitä hetkestä kun Sininen Hetki saapuu ja alla on kuva, jonka otin piirongista yöllä ilman mitään apuvaloja


Toivotan teille kiireettömiä välipäiviä♥

toivottaa
Ruth Cole tai Felicia Venhaug (valinta on lukijan!)

12 kommenttia:

  1. Oletpas lukenut vuoden aikana hurjan määrän kirjoja!
    Minullakin on tuo Kirjan Kansa,jonka tilasin Amazonista,tosin englanniksi.En olisi siitä kirjastakaan tietänyt ilman blogiasi,joten kiitos siitä
    .En tosin vielä ole aloittanut sitä lukemaan,kun on muita kesken...
    Onnekkaat ovat linnut puutarhassasi,kun saavat herkutella! Ja mukavia välipäiviä,Leena. Kuvasin ovat niin kauniin jouluiset!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta taas, ehti jo tulla vieroitusoireita.

    VastaaPoista
  3. Hyviä välipäiviä sinullekin ja myöhästyneet hopeahääpäivä onnittelut.
    Mukavalta kuulostaa joulunne ja tuo sinun lukemasi kirja määrä on edelleen huikea, melkein "huimaa".
    Hyvin vielä kukkivat valkoiset amarylliksesi:>

    VastaaPoista
  4. Jael, ole hyvä vain. Voisit ehkä myös kommentoida kun olet lukenut Kirjasn kansan - ja ne muutkin...

    Eikä ole vain yksi kakku, vaan sen lisäksi on syöttötöttörö, hedelmäpuisssa talipalloja ja sitten oravalauta, jossa käyvät myös isommat linnut, kuten närhet ja kyllä tintitkin niitä pähkinöitä mielellään syövät.

    Ei me kyllä jaksettu kauheasti panostaa kuviin, koska meillä on nyt Hänen Majesteettinsa vanhojen lonkkien takia peitetty melkein kaikki lattiat matoilla, jopa uusi laattalattia, jossa lattialämmitys. Olga ei saa nyt liukastua! Se on tärkeintä ja ohittaa sisustuksen.

    VastaaPoista
  5. Allu, hyvä kuulla, että myös sinulla on niitä;-) Mun on ihan pakko päästä välillä tänne...Pitääkin käydä kurkkaamassa, mitä rouva on jouluna postannut...

    Hanne, kiitos♥ Tuo sun 'huimaa' on ihan kuolematon sana jo meidän perheessä. Minä kun nauroin sitä eka kerran kuullessani niin paljon,että meinasin tukehtua...Mä oikeesti yritin silloin hiljentää tahtia, että sua ei enää huimaisi....Kun oli viimeksi arvonta, toinen Hanne oli 'Hanne Taide' ja sinä olit 'Hanne Huimaa'. Minuakin on alkanut monet asiat huimata, joten se on ehkä tarttuvaa.

    Amaryllis on siitä ihana, että se kestää ja kestää.

    Mukavia välipäiviä sinulle, Hanne♥

    VastaaPoista
  6. Ah miten ihastuttavan tunnelmallinen tuo kuva jossa on joulukuusi. Samaten minut lumoaa edellisen postauksen kuva portaista.

    Tuosta lukemisen määrästäsi muistuu mieleen eräs muinainen kirjallisuustentti johon olisi pitänyt lukea viikossa 50 kirjaa mutta pystyin lukemaan "vain" 40... Tuli välillä koettua mielettömiä lukuähkyjä opiskellessa. Toivon että sinä et ähkyile vaan ahmit kirjoja sopivan intohimoisesti:)

    VastaaPoista
  7. Rita, no ruusut juuri onnistuivat...Meillä on kyllä nyt kaunis kuusi ja koristeet vain hopeaa ja muutama punainen arikan pikkutonttu. Punainen toistuu kävyissä, jo´tka ovat kuin Fabergen munia;-)

    Mutta: Nuo portaat! Niistä tapetti makuuhuoneen päätyseinälle. Mkaariin suoitellaan tummaa tapettia. Nuo portaat ovat muuten siitä sisustuksesta, joka on koti Ranskasa ja jonka valitsin viime vuonna suosikikseni sisustusarvauksessa serkun kanssa. Hän ei arvannut! Minulta tulee samasta sisustksesta vielä yksi kuva...

    Rita, on ollut kovia viikkoja, mutta ihan oma on syyni. Olen myös tehnyt hiukan rankkoja valintoja, joten ehkä nyt otan tulevan vuoden hiukan toisin ja alan panostaa myös kuntooni, mikä ei ole itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  8. Onpa teillä ihanan viihtyisää ja jouluista.
    Minun setäni sanoi aina, että älä tyttö lue silmiäsi pilalle. Taisin lukea, kun nyt on vahvat silmälasit.
    Taidat olla lukemisen Suomen mestari. Mukavia välipäiviä sinne lumiseen Suomeen.

    VastaaPoista
  9. Vihreätnityt, minun äitini joki aina, että liika lukeminen aiheuttaa minulle vielä suunnattomia ongelmia;-) No mitäs on tullut kerrottua: Ensin niskat, sitten selkä (se oli kyllä se kaatuminen, mutta..) ja nyt syön semmoista hemmetin kallista ravintolisää, joka on todellakin vienyt silmistä pois kaiken kivun. Voin lukea miten paljon huvittaa, paitsi joskus pitää nukkuakin.


    Usko tai älä, kyllä tässä talossa, vanhassa koirassa ja huomiohakuisessa Lumimiehessä on hyviä aikasieppareita, joten en ehdi lukea Suomen mestariksi....

    Mukavia välipäiviä sinulle, Vihreätniityt!

    VastaaPoista
  10. Työtahtisi on huima, heikompaa huikasee. Kauniita kuvia olet ottanut, tuo lintujenkakku on kiva idea. Kaunista ja tunnelmallista teillä siellä on. Nautitaan lomasta ja kiireettömyydestä.

    VastaaPoista
  11. Anne, teen nyt linutujen kakkuja entisessä kakkuvuoassa ja annoin itselleni luvan ostaa uuden ihan vain tiikerikakkuja varten.

    VastaaPoista
  12. Hauskat, välipäiväiset tunnelmat!! Normaalisti minäkin vietän aikaani välipäivinä noin, mutta nyt tuo rauhallisuuden illuusio on omalta osaltani kadonnut, kun vanhempani joutuivat aloittamaan työt eilen ja minä olen ehtinyt olla jo kahtena päivänä kaupungissa...

    VastaaPoista