tiistai 13. heinäkuuta 2010

ÖTÖKÖIDEN KUNINGAS: OLAVI NIEMI

Muistatte varmaankin, kuinka esittelin teille jokin aikaa sitten Riku Cajanderin Luontopihan (Minerva 2010) ja suosittelin kirjaa paitsi omaksi iloksi myös suven ykköstuliaiseksi. Kirjan tekijöistä yksi tavallaan oli myös Olavi Niemi, sillä biologi Riku Cajander valitsi nimenomaan Niemen pihan ympäristöystävällisen pihan malliesimerkiksi keväällä ilmestyneeseen Luontopihaansa. Lisäksi kirjassa on runsaasti Olavi Niemen ottamia hurmaavia kukka- ja ötökkäkuvia.

Eilisessä Helsingin Sanomissa on toimittaja Marko Leppäsen jutussa Eeden kukkii myös ötököille juttu ja kuva Olavi Niemestä. Hän kertoo harrastuksestaan jutussa näin:

Kun kuvasin kukkia, niin melkein joka kuvassa oli jokin ötökkä. Ne alkoivat kiinnostaa. Nyt perhoset ovat melkein pääalani.

Hän tarkkailee varhaiskeväästä myöhäissyksyyn käytännössä joka yö ulos ripustettua lakanaa, jota valaisee 160 watin sekavalolamppu. Siinä näyttäytyy useimmille tuntemattomaksi jäävä yöperhosten kirjo. Edellisyön merkkivieras oli harvinainen noitanirkko.

Keräily tapahtuu vain kameralla, sillä Olavi ei missään tapauksessa surmaa perhosia!

Niemi on kuvannut pihaltaan uskomattomat 712 perhoslajia. Ahkera netin käyttäjä on saanut paljon määritysapua Hyönteisfoorumista. Olisin laittanut Olavista kuvan, mutta en löytänyt. Häntä saa sitten edustaa kellopeippi, jonka nappasin Olavin sivuilta. Lisää Olavin kuvia löydät täältä

Ja talvet herra Niemi vaalii kasvatuskaapeissa orkideakokoelmaansa Leena-rouvansa iloksi!

Mikä mies♥

4 kommenttia:

  1. Olen välllä törmännyt netissä hänen ottamiinsa kuviin, ja ovat kyllä upeita : )
    Tuo heidän pihansakin näyttää niin mielenkiintoisen ihanalta...

    VastaaPoista
  2. Sari, plarasin hänen kuviaan ja niitä on todella paljon. Ja upeita. Heidän pihassaan kasveista on yhdeksänkymmnetä prosenttia maatiaisia. Ja pihasta löytyy mm. talon omaa Raakkilaksi nimettyä unikkoa.

    Mistäköhän tuota kellopeipeippiä nyt sitten löytäisi...

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkistä ,kävin katsomassa kuvia.Tosi upeita,etenkin ne perhoskuvat!

    VastaaPoista
  4. Jael, lumoavia ovat! Jostain syystä halusin Alfauroksen lukevan tämän postauksen ennen kuin hän siirtyy Kirjan kansan pariin;-)

    VastaaPoista