lauantai 19. syyskuuta 2009

MITÄ KIRJAILIJA KAARI UTRIO SANOI?

Sen jälkeen kun suomalaisia kohahdutti selvitys, jonka mukaan joka toinen päivä yksi yli 65 -vuotias masentunut tekee itsemurhan ja tuli julki median raportti, että lääninhallitusten tekemien selvitysten mukaan vanhuksia sidotaan sänkyihin, teljetään lukkojen taakse, he eivät pääse vessaan, kärsivät riittävän ravinnon puutteesta, kaatuilevat ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä, kohahdutti kirjailija Kaari Utrio, 67 vee: Hän ehdotti terveyskeskuksissa voitavan jakaa yli 70 vuotiaille "ystävällisiä unipillereitä" omaehtoiseen kuolemiseen.

Utrio ei aio ainakaan itse päätyä vanhainkotiin hoidettavaksi, vaan ilmoittaa tautien tullessa "nitistävän itsensä".

Aiemmin näin radikaalia kantaa HYVINvointipalveluihin ei ole kuultukaan, mutta siinä mielessä Utrio ei ole yksin, että julkisuuden henkilöistä ei riitä jonoksi asti muitakaan kuntien vanhainkoteihin menijöitä.

Minulla ei myöskään ole pienintäkään aikomusta rasittaa vanhusten keräily-yksiköitä omalla persoonallani, kun aika on (noin 40 vuoden kuluttua), joten yksi paikka vapaana!

16 kommenttia:

  1. Hei, Leena!

    Olen yrittänyt pysytellä hiljaa täällä kaiken runsauden keskellä, mutta nyt työnnän pääni näkyviin enkä malta olla sanomatta että: niin minäkin!

    Luulen, että Kaari Utrio on tuonut vain oman lisänsä provosoidakseen vanhuskeskustelua. Hän on hyvin lämmin ihminen (tunnen hänet henkilökohtaisesti)eikä hän toivo kenellekään pahaa. Hän on myös hyvin älykäs, ja tajuaa todellisuuden. Ei vanhuksia, joiden määrä kasvaa koko ajan, tulla tulevaisuudessakaan hoitamaan pelkillä kauniilla sanoilla ja puheilla. Tarvitaan todellinen ihme(pilleri) ennen kuin asioita korjaillaan. Ehkä se pilleri tulisi syöttää poliittisille päättääjille, ja nimitettäköön sitä "tietopilleriksi", joka selvittäisi heidän aivonsa, ja he eivät syytäisi katteettomia lupauksia kerätäkseen irtopisteitä, vaan kehittäisivät jotain todellista apua tähän pulmaan, joka on aivan kauhea.

    VastaaPoista
  2. Avatar, et kai pelännyt kaalin roiskuvan yllesi;-)

    Siis sinulla on varmasti Kaarissa ihana ystävä! Minä olen aina pitänyt häntä älykkäänä ja luen aina hänen kaikki haastattelunsa, mitä käsiini saan. Hänellä on AINA ollut uraauurtavia mielipiteitä!

    Minä alleviivan Kaarin lausunnon täysin! Mikähän olisi se ihmepilleri mikä noille päättäjille syötettäisiin...Avatar, yksi pelastus on tulossa: Suurin osa päättäjistä kuuluu suuriin ikäluokkiin, joten kyllä he jotain kehittävät ennen kuin luopuvat vallan kamamareistaan, sillä kohtaahan ikääntyminen myös heidät ja onhan jo tullut todistetuksi, että myöskään yksityisissä, kalliissa hoitokodeissa, ei hoito ole vastannut odotettua.

    Minua ei lasketa suuriin ikäluokkiin, mutta mieheni kyllä, joten tämä kohderymä luonnollisesti kiinnostaa minua.

    Avatar, meidän pitää syynätä entistä tarkemmin ketä äänestämme ja kehdata ottaa heihin henkilökohtaisesti yhteyttä ja saada OIKEASTI selville, mitä aikovat tehdä valtaan päästessään tälle asialle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Teille molemmille!
    Asioiden toteutuminen on aina kiinni laeista ja niitähän säätävat kansalaiset - valitsemiensa päättäjien -välityksellä. Siksi oikean päättäjän valinta on olennaista.

    Lain noudattamista valvotaan.
    Vanhusten asiaan on saatava lakimuutoksia ja uusia lakeja. Silloin on ainakin toivoa asioiden tilan paranemisesta.
    "Suositukset" ovat juuri sitä sanahelinää, jolla kerätään irtopisteitä. Niitä ei valvo kukaan ja niiden keksijät kuljeskelevat pitkin Suomenmaata ihan oma tekemä "sädekehä" päänsä päällä sillä aikaa, kun vanhuksia laiminlyödään paikoissa, joissa tietoa ja taitoa luulisi olevan.
    Jos asenne kuitenkin on sitä, mitä eräskin anonyymi täällä toisessa viestiketjussa osoitti olevan nimittelmällä vanhuksia "haiseviksi nahkasäkeiksi", niin hirvittävä on tulevaisuus Suomessa.
    Olen järkyttynyt ja surullinen.

    VastaaPoista
  4. Eve, ehkä minun olisi pitänyt poistaa se teksti heti, mutta nyt toisaalta näemme, mitä ihmisten mielissä liikkuu, kun eteen tulee VANHUS!

    Suomessa eivät auta mitkään säädökset, senhän ovat näistä asioista vastuussa olevat päättäjät jo myöntäneet.

    Suomalainen vanhus, meille isänmaan antanut, on alisteinen, eikä tohdi/jaksa/uskalla/kehtaa kapinoida. Hänelle voidaan tehdä melkein mitä vain. Uskon, että omaiset saavat tietoonsa vain murto-osan. Siinä kuolevan isän pyynnössäkin minua ihmetytti, että Mijan piti esiintyä vieraalla nimellä! Hän oli oikealla asialla paljastaessaan isänsä viime hetkien suuren tragedian. Häpeä ei ollut hänen, vaan aivan muiden!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, että et poistanut sitä, ettet lakaissut asiaa maton alle, niin kuin liian monet tekevät. Se on helpompaa kuin käsitellä liian kuumaa perunaa.
    Tässä asiassa ei kenenkään pidä päästää itseään helpolla.

    Minun äitini kuoli keskussairaalassa tehtyyn hoitovirheeseen (lue: välinpitämättömyys).
    Laadin isäni tekemistä muistiinpanoista kirjeen ja voitimme. - Se lohdutti lyhyen aikaa hieman, mutta ei tuo takaisin äitiäni, joka olisi voinut elää vielä monta vuotta.
    Isäni ei ole selvinnyt vaimonsa menetyksestä vieläkään, vaikka siitä on pian kolme vuotta. He olivat naimisissa 60 vuotta.

    VastaaPoista
  6. Eve, ei tullut mieleenkään lakaista asiaa maton alle. En ole siivoushullu, mutta kun aloitan, tulee jälkeä.

    Minun isäni kuoli hoitovirheeseen, josta sisareni ja minä olisimme tehneet jutun, mutta äitimme ei halunnut alkaa käräjöimään. Hän on sitä ikäryhmää vielä, jolle lääkärit ovat Jumalasta sauraavia...Kun hän iste oli vakavan sairautensa takia sairaalassa, hän ei pyytänyt mitään, vaikka tarvitsi! Sisareni, joka asuu likemmä kävi sitten siellä taistelemassa ja minulla oli puhelinlinja kuumana Poriin.

    Tässä asiassa Eve, meistä kukaan ei tule pääsemään helpolla, sillä ajan kulkua ei mikään pysäytä. Mutta minä uskon toimintaan ja viakuttamiseen, joka on ehkä Vietnamin sodan vastustamisen peruja..., mutta hyvä on, kun opin, että on asioita, joiden puolesta barrikadeille PITÄÄ nousta.

    VastaaPoista
  7. Helpolla emme tule pääsemään!
    Emme saisi sairastua, emme tulla heikoksi emmekä joutua toisten autettavaksi.
    Mutta, kun ikääntyessä vain usein käy juuri niin kuin nyky-Suomessa ei missään tapauksessa saisi käydä, ja sitten ollaankin "hoito"kodeissa, jotkä ovat nimensä irvikuvia ja joissa ei taluulla pääse helpolla!

    Minä olen sitä mieltä, että asioihin pitää vaikuttaa äänestämällä. Barrikaadeille menen vasta, jos se ei auta.
    Olin entisen kotikuntani kuntatöissä kaksi kautta, mm. kunnanhallituksen jäsenenä. Yhteistyöllä saa todella paljon aikaan. Suomalaisten alhainen äänestysprosentti on häpeäpilkku.
    Millä ihmeellä ihmiset saisi tajuamaan kuinka suuri merkitys äänestämisellä kaikkiin kunnallisiin asioihin on!?

    VastaaPoista
  8. Eve, yhteistyöllä on saatu aikaan vain sosituksia vanhusten hoitoon, ei lakeja ja siksi olemme nyt tässä tilanteessa. Minua eivät pienet villihevostkaan saa vanhustenlaitokseen, vaikka sen nimi olisi Paratiisi Aamuruskon sijasta, sillä minä olen Kaari Utrion hengenheimolainen ja joukossa on monta muuta, ihan minun lähipiirissäkin.

    Paras ystävänikin istuu kunnanhallituksen puheenjohtajana, mutta aina on niitä, jotka eivät kuule, näe ja/tai usko ennen kuin se on omalla kohdalla.

    Ihmisen pitää olla terve, ei vanheta ja olla tuottava, silloin saa inhimillisen elämän ja kohtelun. Mutta kun elämän mitta ei ole äärettömyys!

    VastaaPoista
  9. Eikö Kaari Utrio menossa,
    muttaa maahan jossa eutanasia sallittu..

    Pöliä juttua.
    Olen parempaakin nähnyt, ei kaikki mustaa.

    Parempi voimistella ja pitää itsensä kunnossa.

    VastaaPoista
  10. Ei ole demokratiaa

    että kuka vaan saa tappaa kenet vaan, missä raja?

    VastaaPoista
  11. Hannele: Jänöjussit pistävät päänsä pensaaseen, Se on niille luontaista, ihmisille ei...

    Tottakai on hyvä voimistella, mutta liikuntakyvytön EI VOI voimistella - häntä pitää voimisteluttaa!

    Entä kun voimisteluttaja ajattelee kuten sinä? Vasta nyt päästiin pöljiin juttuihin, Hannele.

    VastaaPoista
  12. Saamme sairastua, olla heikkoja ja olla toistemme autettavana. Yliopistolla näen nuoria rullatuolissa, joilla oma henkilökohtainen asistentti.

    Demokratiamme on päässyt niin pitkälle, että mies ilman käsiä ja jalkoja on 3 lapsen isä ja ajaa omaa autoa.

    VastaaPoista
  13. Eve, ehkä olen jänöjussi, joka ihan oikein oikeessa elämässä tehnyt "pakettejen" kanssa töitä. Jakanut huoneen töissä sokean miehen kanssa. Ja seuraan tämän päivän juttuja neljän lasteni kautta, jotka töissä näitten ihmisten kanssa,
    sekä nuorten että vanhojen.

    VastaaPoista
  14. P.S.
    Pokani on valmis sarasvoimistelija jouluna.
    Hänen "appi" istuu rullatuolissa.

    VastaaPoista
  15. Hannele, demkratiian kuuluu juuri se, että 3 lapsen isä ilman käsiä ja jalkoja ajaa omaa autoa kuin myös se, että saa lähteä täältä pois ellei jaksa.

    Eve, kommenttisi oli täyttä asiaa, minulla ei ole siihen mitään lisättävää ja olen täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista