sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

RAKAS, VANHA PELTITARJOTIN

Luin heinäkuun Eeva-lehteä ja siinä on aivan ihastuttava artikkeli taiteilija Carl Larssonista ja hänen Sundbornin kodistaan Taalainmaalta. Larssonhan on erityisen tunnettu kodikkaista maalauksistaan. Hän kuvasi myös mielellään perhettään, vaimoaan Karinia ja lapsiaan. Karin eli yhdeksän vuotta miehensä kuoleman jälkeen, ja puolisoiden välisestä kiintymyksestä kertoo vaimon toteuttama muistotaulu Larssonien talon hartaushuoneessa. Siinä lukee: "Hän valaisi kuin aurinko."

Jutun ja lehden kuvien innoittamana, muistin tämän vanhan, ihastuttavan peltibrikan, jossa jälleen kuvattuna Larssonien perheidylliä. Sain tarjottimen Ruotsissa asuvalta sukulaiseltani yli 30 vuotta sitten ja se on ollut runsaassa käytössä. Nyt olen sen museoinut uusitun keittiöni tarjotinseinälle hartaasti vaalituksi esineeksi, joka aina muistuttaa, mikä on kodin tärkein tehtävä: kodin pitää tuntua kodilta eli olla asukkaidensa näköinen ja oloinen.

2 kommenttia:

  1. Vaimo Karin oli tosi pätevä suunnittelija, hänen töitään ja jäljennöksiä niistä nain yhdessä näyttelyssä.

    VastaaPoista
  2. Hän kuulemma myös itse suunnitteli ja ompeli omansa ja tyttöjen ihastuttavat leningit...

    VastaaPoista