lauantai 27. kesäkuuta 2009

Perunasalaatti uusista perunoista



Nyt kun elämme uusien perunoiden aikaa, perunoita jää väistämättä keitettäessä yli. Älä heitä niitä pois, vaan tee herkullinen perunasalaatti, jonka voit nauttia sellaisenaan tai vaikka edellispäivänä grillatun ja ylijääneen lohen tai graavikalan kanssa. Kuvassa limettigraavatun siian ja parsan kera.

Keitä uudet perunat vähässä vedessä. Laita ne vasta kiehuvaan veteen, johon on lisätty suolaa. Kaada vesi pois, kun perunat ovat vielä hiukan al dente. Laita päälle nippu tilliä ja talouspaperi imemään kosteutta, äkkiä kansi päälle ja jätä perunat hetkeksi jälkilämpöilemään ja saamaan aromia tillistä.

Jutun juju on siinä, että kun laitat perunat jääkaappiin tai kellariin, aseta talouspaperia perunoiden alle ja mielellään päälle, estämään turhaa vettymistä. Seuraavana päivänä paloittelet perunat, 3 maustekurkkua, 3 omenaa ja yhden sipulin ja sekoitat keskenään. Kastikkeeksi sopii tässäkin tzaziki.

Lisään tähän nyt, että vuosikausia tein tzazikin oikeaoppisesti ja työläästi, sitten sain vinkin, miten saa nopeasti herkullista tzazikia eikä tarvitse olla tuoretta kurkkua, kun sitä kerta ei aina ole. Ostan sieltä, missä on dippikastikkeet Estrella Tzaziki Dipmix ja sekoitan sen kermaviiliin päivää ennen tarjoilua. Siihen asti siis jääkaapissa. Kermaviili säilyy kotona pidempään, joten sitä on melkein aina ja näitä Dipmixejä olen ostanut varastoon riittävästi.

Muistathan, että uudet perunat keitetään mahdollisimman vähässä vedessä harjalla hyvin pestyinä. Keitinvedessä voi olla 'heikkivainaan hyppysellinen' suolaa ja perunat otetaan pois kiehumasta, kun ovat al dente. Sen jälkeen perunoiden päälle tuoretta tilliä, kaksinkertainen taitos talouspaperia ja kattilan kansi kiinni. Näin perunat eivät vetisty, saavat tillistä makua ja tulevat juuri sopiviksi syödä. Minä myös kerran keikautan kattilaa alassuin ja vaihdan paperit, että saan perunoista riittävän kuivia. Tämä on jokaisen omassa valinnassa.


Kylmä perunasalaatti maistuu hyvältä grillatun lihan ja kalan kanssa, mutta myös vaikka ihan silleen lounaana.

(Jo 3 999 on käynyt lukemassa tämän ohjeen!)
Tässä perunasalaattikuva vuodelta 2013, jossa mukana grillattua lohta, tzazikia ja nyt myös täytettyjä herkkusieniä. Täytteenä Koskenlaskijaa sipulilla ja ruohosipulilla ja pekoninisiivut kääritty ympärille ja kiinnitetty coctailtikuilla, jotka poistetaan ennen tarjoamista. Seuraavaksi kokeilen Koskenlaskijaa paprikalla ja sinihonejuustoa on aina puolen sienistä täytteenä.

Guten Appetit!

Leena Lumi

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen vinkki tuo talouspaperi. En ole ennen sitä kokeillut. Kotitekoinen perunasalaatti on ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Niin, se on herkullista ja kaiken huipuksi vielä edullista. Minun on aina vaikea heittää ruokaa pois, edes perunoita.

    Ilman tuota paperia perunat vetistyvät, huomaat sen käytännössä. Anna sen paprun ihan vain rauhassa jämähtää niiden päälle ja nosta sitten kostea paperi pois kun se on tehtävänsä tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Leena,

    "Heikki vainaan hyppysellinen" on varmaan keskisuomalainen sanonta. Se on minulle tuttu ilmaisu, kuuluu äitini sanontoihin. Hän on keskisuomalaista alkuperää.

    Toinen äitini ilmaisu: "Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki." Se on kai jostakin runosta.

    VastaaPoista
  4. Avatar, itse asiassa sanonta tulee hämäläiseltä mieheltäni. Äitini on karjalainen, mutta muutti aikanaan silloin Keuruulle, mutta minä olen isäni puolelta satakuntalainen ja asunut siellä 25 vuotta. Keskisuomalaisuutta opettelin kyllä monet suvet Keuruulla ja nyt olen ollut jo täällä 24 vuotta!

    Yllä aika tuhti tietopaketti!

    Minä sanon aina: Yrittänyttä ei laiteta! Se on sitten ihan karmeeta, kun en opi sanomaan 'ei', vaan kiidän aina tukkaputkella kaikkeen, mitä ehdotetaan...siis eräänlainen yllytyshullu.

    VastaaPoista
  5. Hannele, miten niin vähemmän? Vai valmistatko höyryssä?

    VastaaPoista
  6. Siis en keitä sellaisia määriä että jää yli...
    Jollen ihan oikeesti suunnittele perunasalaattia.

    VastaaPoista
  7. joo varmasti hyvä pottusalaatti. mutta tiedät minkä tekisin toisin, kun on loistokalaakin. 😀😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko, juu, tiedän. Tzatzikin oikaisen nykyään eli armoa itselle ja tuo on ollut ihan hyvää. No, et takuulla ginigraavaisi siikaa.Tämä oli koe, jossa siian maku kärsi.

      ♥♥

      Poista
  8. Hyvän näköinen salaatti äiti, mun salaattiin teen zatzikin itse jos joskus herkullista siikaa käytän salattiin. Uudet perunat parhaita perunasalaatteihin. 😀😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko, tiedän, mutta parikymmentä vuotta ja sitten sain ystävältä tämän helpomman tavan. Niin ne ovatkin ja terveellisempiäkin kuin vanhat perunat.

      ♥♥

      Poista