Peilin kirkkaaseen lasimaljaan
hän olemuksensa uupuneen
kumoaa hymyillen itsekseen
- kuin mausteeksi unijuomaan.
Kirkastuttua kuvajaisen
lisää peiliin vielä hiuksensa
ja ihastuttavat olkansa
iltapuvusta paljastaen
juo hiljaa peilikuvastaan,
arvioiden, täynnä epäluuloa,
mitä rakastaja joisi huumassaan
ja kutsuu vasta hovineitosen
huomattuaan valot peilin pohjalla,
- kaapit sekä aamuöisen sameuden.
- Rainer Maria Rilke -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti